Parin päivää ilman nettiyhteyttä todisti että oon nettiriippuvainen :D. Mitäpä tämmöinen yksinäinen ihminen muutakaan vapaa-ajalla tekis kuin datais...
Jännittää vähän mitä noista kokeista oikein tulee numeroksi. Matikka meni hiukan paremmin mitä aluksi luulin, ruotsia en saanut luettua kunnolla ja kyllä sen huomasikin. Huomenna olis vielä saksan kokeet eessä. Eksäkin on jättänyt mut rauhaan ja olenkin ainoastaan nähnyt sen skootterin ammattiopiston pihassa. Päätäkin särkee koska koko asunnossa haisee tärpätti tai joku muu vastaava kun yläpuolella korjaillaan yhteyksiä.
Tuli jakson vaihtumisesta mieleen että vanhojentanssiharkat alkaa myös. Ilmottauduin vanhojen kurssille mutta en sittenkään aio mennä tanssimaan. Hain aika myöhässä paria, joten kaikki pojat oli jo vietyjä, tai no melkein kaikki. Kysyin kahdelta sellaiselta joiden ajattelin jotenkin sietävän minua. Toisella oli jo pari ja toinen kieltäytyi muuten vaan. Ykkösistä en tunne ketään, joten en viitsinyt kysyä niitäkään. Ainut vaihtoehto oli siis olla menemättä sinne. Jotenkin tuntuisi liian nololta mennä kurssille ilman paria, ja joutua sitten tanssimaan sellaisen kanssa joka toivoisi ettei olisi joutunut parikseni...
Täytyy myöntää että ajatus olla päivä prinsessana olisi kiva mutta hautaan sen mahdollisuuden. Toisaalta olen meidän luokasta ainoa joka ei tanssi, sillä poikia on 24 ja tyttöjä 8, rinnakkaisluokilla määrät ovat toisinpäin. Sekin tekee tästä hommasta kiusallisen. Alkaahan se myös kismittää kun toiset hehkuttavat mekkojansa yms yms mutta ajattelen vain että säästän aika ison summan kun en tanssi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti