Onnistuminen

JES! Pystyin syömään normaalisti ja vähän vähemmänkin. 1425 kcal :) Pari edellistä päivää ei ihan mennyt niin putkeen. Onnistuin koska söin tänään kämpillä itse tehtyä salaattia välipalaksi. Tiedän aika iso harppaus mulle, mutta ennakoin sillä joudun kuitenkin syömään enemmän viikonloppuna, kun meillä juhlitaan sukulaisen synttäreitä.
Kouluunkin sain nyt jonkinlaisen otteen. Sain tehtyä läksytkin ja kävin hakemassa jo valmiiiksi äidinkielen kurssilla luettavan Tuntemattomaan sotilaan. Tässä jaksossa joudun muutenkin lukemaan niin paljon kirjoja joten ajattelin aloittaa ajoissa ettei tule kauheata kiirettä. Toivottavasti saan nyt pidettyä motivaation yllä koko jakson ajan.
Lupaan myös itselleni etten roiku poikien perässä. Tällä nyt tarkoitan lähinnä omeglessa juttelun, mesessä flirttailun sekä eksän kanssa säätämisen. Se kun taas tuli sekoittamaan minun päätäni käymällä kylässä, eikä sen jälkeen ole pitänyt yhteyttä. Mikä ihme silläkin oikein riivaa....

Uusi suunta

Tämä koeviikko on kyllä varsinainen pohjanoteeraus. Matikka meni jotenkuten, samoin terveystieto. Fysiikka meni niin penkin alle kuin olla ja voi. En osannut yhtäkään tehtävää tehdä sinnepäinkään, en varmaan pääse sitä kurssia läpi. Huomenna olisi vielä englanti... saa nähä mitä siitäkin tulee. Stressaa ja laiskottaa samaan aikaan. En ole jaksanut tulla kirjoittelemaan mistään vähään aikaan muutenkaan niin nyt olis taas kiva purkautua.
Siitä puheen ollen... Äiti raivostui mulle minun surkeista arvosanoista niin että itkuraivarin lomassa kerroin hänelle kuinka olen yksinäinen ja tympiintynyt tunnesyöppö. Kyllähän se kertominen helpotti aluksi mutta nyt hieman kaduttaa sillä nyt äiti ylihuolehtii ja vahtii mua melkein 24/7. Se tuli minun tykö jo keskiviikko iltana, ja ei olisi voinut vähempää ärsyttää. Onneksi kävi edes välillä kaupungilla sukulaisia tapaamassa jotta sain jonkinlaisen lukurauhankin. Olin koko viikonlopun kotona ja tulin vasta tänä aamuna kämpille. Jotenkin niin ihanan rauhallista kun  äiti ei ole niskaan hengittämässä. 
Äiti kerkes jo soittaa opollekkin että pitäisi jutella minun koulujaksamisesta. Noh kävin siellä ja lopetin fysiikan opiskelun. Sain myös ajan terkkarille jotta katsotaan onkohan mulla jokin tulehdus saati mykoplasma..
Nyt yritän vain ryhdistäytyä koulun ja urheilun kanssa. Hankalaa se tulee olemaan mutta minun on pakko jotta pääsisin edes jotenkin pärjäämään elämässäni. 

Häpeällisen lihomisen pysäyttämiseksi ja  laihtuakseni aloitin nyt pitämään ruokapäiväkirjää sekä syömään rasvanpolttotabletteja. En tiedä auttavatko ne tabletit oikeasti mutta ainakin kokeilen.

Itse aiheutettu tylsyys

Huh tuleva koeviikko on varmasti tappoa... Pitäisi jo lukea mutta oon niin laiska ettei siitä tule mitään. En pääse matikkakaan läpi. Muutenkin joka koulupäivä on niin kaavamainen: Aamulla harkkoihin, kämpille suihkuun, kouluun, hyppäriksi kämpille syömään, takaisin kouluun, loppuilta joko treenaan, mähöän ja ahmin tai olen koneella.
Tuo ruokatunnin hyppäri pelastaa minun yksin syömiseltä ruokatunnilla. Se on niin ahdistavaa välillä, enkä enään viitsi mennä luokkalaisteni kanssa syömään, jotenkin noloa ja ahdistavaa istua tuppisuuna ja ulkopuolisena ja kuunnella toisten juttuja. Muutenkin vältän luokkalaisteni saati toisten opiskelijoiden kanssa oleilua porukassa saati kahdestaan. Ei mulla ole koskaan mitään kiinnostavaa sanotaavaa, joten mitä menen haaskaamaan toisten aikaa? Onhan se omituista seitä vain osallistumatta keskusteluun. Mielummin olen yksinäni, tosin joskus olis kivempi olla jossaki kaveriporukassa... Noh ei sillä ole väliä, kyllä tämä tästä. Meidän koulun poikienkaa kanssa ole oikeastaan jutellut ollenkaan, enkä uskalla yrittääkään. Tai yritin ykkösellä, mutta menin niin lukkoon etten ole uskaltanut enään koettaa.
Varmaan tämän takia olen nyt hirveässä omegle koukussa... On niin mukava kuulla kehuja ulkonäöstä ja jutella poikien kanssa, vaikka eihän se vastaava kuin mitä oikea elämä antaisi.

Ei kiinnosta mikään.

Ekat hiihtokisat takana ja jalat ihan tukossa. Noh siitä on hyvä alkaa parantamaan sijoituksia. Olisipa se suhteissakin yhtä helppoa. Jouduin kertomaan porukoille että olemme Eetun kans vain pelkkiä kavereita. Äiti on silti niin tyhmä että jaksoi kysellä että lähdenkö hänen luokseen ensi viikonloppuna... mitä helvettiä minä menisin sinne jos me olla edes yhdessä. Muutenkin äitin tapa ajatella meidän kaveruutta pistää niin ikävästi. Faktahan on se että hyvin harvat pystyvät olemaan kavereita erottuaan . Eikä se varmasti onnistu meikäläisen kohdalla.
Jotenkin niin tyhmä ja saamaton olo taas. Tuntuu kuin olisin lihonut ja rumentunut 2 viikon aikana todella paljon. Tosin olen kyllä sen verran kyllä ahminutkin että tämä viikko tulee olemaan kurinpalautusta syömisen suhteen. Taidan vain pistää nukkumaan ja mennä piiloon kaikkea inhottavaa.

Murtunut

Anteeksi kun en ole taaskaan käynyt kirjoittelemassa, mutten ole jaksanut...
Mun ja Eetun juttu tais olla tässä. Toissapäivänä puhuimme aika ankean puhelun ja emme sen koommin ole laittaneet viestiä minkään kautta... Kuitenkin meillä on niin paljon tuota välimatkaa ja molemmilla on harrastuksensa. Suurin syy silti on se että Eetu ei oikein tiedä haluaako olla suhteessa vai sinkku. Pallo on nyt oikeastaan hänellä. Minä en vain jaksaisi miettiä koko aikaa sitä että tuleeko tästä mitään ja olla aina vähän varuillaan jotten vaikuttaisi liian kahlitsevalta..Mun oli pakko polttaa se Eetun tekemä sydän kortti. Mulla on tosin vielä se sydänosa tallessa, eihän se palanut.
Tämä homma on saanut mut taas syömään hirveitä määriä ruokaa ja Omegle riippuvaiseksi... Etsin siellä jotain kaipuuseen helpottaa varmaan...

Ikävä sua.

Jatat ovat aivan jumissa kiitos leirin treenien. Harmi että kelit eivät enää oikein sallineet hiihtää ja ensiviikonloppuna olisi ekat kilpailutkin. Tuntuu jotenkin niin hullullta, ja minua hermostuttaa että pärjäänkö tänä vuonna hiihdossa ollenkaan. Muuten leiri oli ihan mukava irtiotto tavallisesta arjesta.
Vaikka Juttelin leirillä ihmisten kanssa ja mulla oli hauskaa, olen tuntenut itseni todella yksinäiseksi tällä viikolla. Eihän mulla ole ketään jonka kanssa jutella aremmista jutuista. Eetuakaan en viitsi sellaisilla vaivata. Yksinäisyyteni ja tylsyyden takia aloin värkkäämään facebookissa eksän kanssa. Tai siis hän pyysi minua kaveriksi, suostuin, hän poisti minut, minä pyysin häntä, hän suostui mutta myöhemmin poisti. Tänään hän tuli minua myös vastaan kun tulin harjoituksista.
Myöhemmin tänään Eetukin soitti ja juttelimme niitänäitä.Puhelun jälkeen mulle tuli jotenkin syyllinen olo. Miten olen saattanut ajatella jotain urpoa kun tiedän Eetu rakastaa mua? En kyllä vielkäkään ymmärrä miten kultaisen ihmisen olen löytänyt ja käyttäydyn silti näin tyhmästi. Välissä tuntuu siltä että minun olisi parempi jättää Eetu, sillä hän on liian hyvä mulle. Hän antsaitsee parempaa. Meidän välimatkakin vaikeuttaa tätä paljon ja ikävä raastaa koko ajan. Toisaalta en haluaisi särkeä hänen sydäntään. En tiedä mitä tehdä, olen itkenytkin tämän takia.

Voisiko joku auttaa?

Missä tissit?

Leirillä olo on mukavaa, ei tartte homehtua koulussa onneksi. Tänään sain kehuja meikäläisen hauiksista ja tukilihasten hyvästä kunnosta. Siinäpä varmaan parhaimmat osat mun kropasta. Muut kehon osat on aivan päin prinkkalaa; leveät reidet, iso maha, olemattomat tissit... Olisin jo tyytyväinen yhden kuppikoon kasvun verran. En tarvitse sentään mitään DD koon pornotissejä.

 Mulla on pieni toivon kipinä että tämä e-pillereiden aloitus saisi mun tissit kasvamaan. Ainakaan vielä ei ole näkynyt mitään muutosta. :( Tosin  olen syönyt niitä vasta muutaman päivän, joten ei ne kait vielä ole niin paljoa kerennyt vaikuttaa elimistöön. Toivoa ei ole varmaan vielä menetetty. Mulla ei ole muitakaan sivuoireita onneksi tullut esille pillereiden aloituksen jälkeen, ja toivottavasti ei tulisikaan. En kyllä haluaisi olla muutamaa kiloa lihavempi, kärtyinen ja haluton vaivaisten pillereiden takia.

xoxo loser

Hupsista. Laitoin vahingossa eksälle että "mitäs mun kulta tekee? :)",vaikka mun piti laitta se viesti Eetulle. Ei siinä mitään, ei se aluksi tiennyt keneltä viesti oikein tuli. En sanonut kuka olen vaikka kysyi.
Noh myöhemmin hän laittoi viestin missä sanoi mua ihanaksi ja halusi alkaa mun kaa uudestaan.
Vastasin että seurustelen jo toisen kanssa. Saapahan tuntea saman mitä teki mulle ;)

Ahistaa ja laiskottaa

Ei perhana tästä mun elämästä tule mitään. Meikä on vain löhönnyt ja laiskotellut vaikka läksyjäkin pitäis tehä. Mulla vaan ei nyt kiinnosta mikään opiskelu ollenkaan, Lukio on ihan perseestä! En edes jaksa ajatella koulunkäyntiä, urheilua tai edes Eetuakaan. Huonettanikaan en ole jaksanut siivota ja sen näköinen se onkin. Kaikki tavarat on aivan hujan hajan.

Kyllä minä tiedän että pitäis ottaa itseään vain niskasta kiinni ja alkaa hommiin, mutta kaikki tuntuu vaan niin vastenmieliseltä. Aivankuin sillä ei olisi väliä tekeekö paljon töitä jonkun eteen jos sitä ei kuitenkaan saavuta. En oikeastaan nyt tiedä mitä minun pitäisi yrittää saavuttaa. Hyviä numeroita kait, mutta ei siitä tule mitään. Urheilussa menestyminen on varmaan jo haudattu haave, tai siltä se nyt vain tuntuu. Sekin mihin pitäisi jatkaa lukion jälkeen ja mitä tehdä työkseen ahdistaa mua aivan hirveästi.

Haluaisin vain lähteä, nähdä mailmaa, reissata ilman että joku olisi niskaan hengittämässä ja ohjailemassa mitä pitäisi tehdä.