Ikävä sua.

Jatat ovat aivan jumissa kiitos leirin treenien. Harmi että kelit eivät enää oikein sallineet hiihtää ja ensiviikonloppuna olisi ekat kilpailutkin. Tuntuu jotenkin niin hullullta, ja minua hermostuttaa että pärjäänkö tänä vuonna hiihdossa ollenkaan. Muuten leiri oli ihan mukava irtiotto tavallisesta arjesta.
Vaikka Juttelin leirillä ihmisten kanssa ja mulla oli hauskaa, olen tuntenut itseni todella yksinäiseksi tällä viikolla. Eihän mulla ole ketään jonka kanssa jutella aremmista jutuista. Eetuakaan en viitsi sellaisilla vaivata. Yksinäisyyteni ja tylsyyden takia aloin värkkäämään facebookissa eksän kanssa. Tai siis hän pyysi minua kaveriksi, suostuin, hän poisti minut, minä pyysin häntä, hän suostui mutta myöhemmin poisti. Tänään hän tuli minua myös vastaan kun tulin harjoituksista.
Myöhemmin tänään Eetukin soitti ja juttelimme niitänäitä.Puhelun jälkeen mulle tuli jotenkin syyllinen olo. Miten olen saattanut ajatella jotain urpoa kun tiedän Eetu rakastaa mua? En kyllä vielkäkään ymmärrä miten kultaisen ihmisen olen löytänyt ja käyttäydyn silti näin tyhmästi. Välissä tuntuu siltä että minun olisi parempi jättää Eetu, sillä hän on liian hyvä mulle. Hän antsaitsee parempaa. Meidän välimatkakin vaikeuttaa tätä paljon ja ikävä raastaa koko ajan. Toisaalta en haluaisi särkeä hänen sydäntään. En tiedä mitä tehdä, olen itkenytkin tämän takia.

Voisiko joku auttaa?