Tämä koeviikko on kyllä varsinainen pohjanoteeraus. Matikka meni jotenkuten, samoin terveystieto. Fysiikka meni niin penkin alle kuin olla ja voi. En osannut yhtäkään tehtävää tehdä sinnepäinkään, en varmaan pääse sitä kurssia läpi. Huomenna olisi vielä englanti... saa nähä mitä siitäkin tulee. Stressaa ja laiskottaa samaan aikaan. En ole jaksanut tulla kirjoittelemaan mistään vähään aikaan muutenkaan niin nyt olis taas kiva purkautua.
Siitä puheen ollen... Äiti raivostui mulle minun surkeista arvosanoista niin että itkuraivarin lomassa kerroin hänelle kuinka olen yksinäinen ja tympiintynyt tunnesyöppö. Kyllähän se kertominen helpotti aluksi mutta nyt hieman kaduttaa sillä nyt äiti ylihuolehtii ja vahtii mua melkein 24/7. Se tuli minun tykö jo keskiviikko iltana, ja ei olisi voinut vähempää ärsyttää. Onneksi kävi edes välillä kaupungilla sukulaisia tapaamassa jotta sain jonkinlaisen lukurauhankin. Olin koko viikonlopun kotona ja tulin vasta tänä aamuna kämpille. Jotenkin niin ihanan rauhallista kun äiti ei ole niskaan hengittämässä.
Äiti kerkes jo soittaa opollekkin että pitäisi jutella minun koulujaksamisesta. Noh kävin siellä ja lopetin fysiikan opiskelun. Sain myös ajan terkkarille jotta katsotaan onkohan mulla jokin tulehdus saati mykoplasma..
Nyt yritän vain ryhdistäytyä koulun ja urheilun kanssa. Hankalaa se tulee olemaan mutta minun on pakko jotta pääsisin edes jotenkin pärjäämään elämässäni.
Häpeällisen lihomisen pysäyttämiseksi ja laihtuakseni aloitin nyt pitämään ruokapäiväkirjää sekä syömään rasvanpolttotabletteja. En tiedä auttavatko ne tabletit oikeasti mutta ainakin kokeilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti