Jotain perus pazkaa..

Jooh.. hiihtoloma tuli ja meni, samoin Väinökin. Ihan kivaa oli, mutta nytten on välit taas jotenkin viilenneet. Ja tuttuun tapaani olen olen käynyt huoraamassa monen hepun tykönä Naurettavaa on se miten olen onnistunut panemaan kahden eduskuntavaali ehdokkaankin kanssa...
Olen mie myös ihastunut.. Erääseen sairaanhoitaja opiskelija Jyriin.. Tyyppi on mua neljä vuotta vanhempi mutta meillä on todella hauskaa yhdessä. Lisäksi hän on pirun älykäs... Joudun tässä varmaan miettimään mitä minä teen oikein näiden suhdesoppien kanssa..

Viimeksi puhuin kait laihduttamiseen ryhtymisestä.. Vituiks meni..
Pari päivää kestin ennenkuin repsahdin ahmimaan taas aivan helvetin paljon ( leipäpussi ja 2 kippoa muroja yhdessä illassa). Kävin myös pitkästä aikaa vaa'alla ja mittari näytti 76.5 kiloa... Siis mullahan on melkein 10 kiloa ylipainoa.. Isäkin jo siitä huomautti puolileikillä minun sopivan kuulantyöntäjäksi.. Kyllähän se vituttaa... Meillä olisi uintia koululiikunnassa ja mulla oikeasti hermostuttaa se aivan helvetisti. Saan siellä sitten hävetä isoa mahaani...

Always fearing something...

huoh kotosalla oleminen alkaa ottamaan jo pannuun... onneksi parin päivän päästä pääsen takaisin kämpille ja nään taas Väinön...
Pitäisi olla kai iloisempi asiasta mutten pysty olemaan.. En ole jutellut hänen kanssaan taaskaan kolmeen päivään kunnolla. Tänä päivänä hän sanoi mesessä että hänellä on kotosalla vähän ongelmia joten hänellä ei huvita puhua kenenkään kanssa.. Ymmärrän kyllä häntä mutta samalla minua kismittää että miksi hän ei ole viitsinyt soittaa mulle takaisin muina päivinä... Noh toivottavasti pystyn juttelemaan hänen kanssaan huomenna. Oikeastaan meidän on pakko sillä meidän pitää käydä läpi milloin hän on junalla perillä yms yms.

Mitä jos hän ei haluaisi oikeasti edes tulla? Tämä ajatus on pyörinyt päässäni todella usein nykyään.. Ehkä tämä on nyt kohtalon ivaa sekä rangaistus mulle siitä mitä itse olen tehnyt.

Tää biisi on soinut nyt päässäni aivan liian monesti.. Välissä nuo sanat tuntuvat niin sopivilta vaikka en haluaisi sanoa niin.. Pelkään sen tapahtuvan.

comeback

Heipparallaa taas. Pitkästä aikaa sain itseni tänne raahattua ja kirjoittamaan tyhmästä elämästäni...

Väinön ja mun suhde on kestänyt yli 2kk! Välissä olen ollut todella mustasukkainen ja epätoivoinen jos en ole saanut häneen yhteyttä yli kahteen päivään.. Kuitenkin näen hänet uudestaan jo ensi keskiviikkona! Sinäänsä hassua etten enää meinaa muistaa hänen kasvojaan vaikka hänellä on pari kuvaa itsestään facebookissa. Ne vain näyttävät niin vieraalta...

Sinäänsä harmittaa kun tiedän että hän olisi valmis vaikka pettämään mua.. Tein uuden profiilin käymälleni treffipalstalle (joo sorruin taas käymään siellä), ja harmikseni huomasin että Väinöllä oli siellä myös uusi profiili.
Iteselläni ei ole profiilissa kuvaa joten hän vain kyseli että hauaisko tutustua vaikka fuckbuddy mielellä (profiilissani siis ilmoitan että en hae vakavaa suhdetta vaan enemmänkin panokaveria...) ja olisi halunnut lisätä minut meseen. En viitsinyt vastata sillä hän olisi vain hoksannut uka olen.

Sinäänsä meikäläisen syrjähypyt on mennyt ihan äärettömyyksiin.. olen tällä hetkellä pettänyt Väinöä kuuden eri tyypin kanssa (jopa on-off exänkin..) Vähän hävettää kyllä, mutta samalla se johtuu vain tästä suuresta mustasukkaisuudesta ja panetuksesta... Saa nähdä miten uskallan katsoa häntä silmiin. Luultavimmin pillahdan itkuun. Viimeksikin melkein aloin märisemään soittaessani hänelle. Olen muutenkin ollut menkkojen tunteellisesti herkkä. tympäännyn jä ärsyynnyn helposti sekä alan itkemään ihan mitättömästä asiasta. Toivottavasti pillereiden vaihto auttaa tähän asiaan sekä niihin helvetin selkäkipuihin.

Hiihto on nytten ollut lähestulkoon silkkaa räpimistä. Kisoissa ei ole kulkenut ollenkaan eikä muutenkaan ole reenaus oikein innostanut.. Painoakin tulee vaan yhä lisää ja lisää. Yritin aloittaa laihdutuksen tammikuussa jotta olisin ollut paremmassa kunnossa kun näkisin taas Väinön.. Vitut.. Ruokahaluni on vain kasvanut yhä suuremmaksi ja huomasin ettei mikään meinaa enään riittää minulle. Perjantainakin söin pienen kokonaisen kuivakakun yksin! Tajusin että viimeviikolla söin yhteensä kolme pussillista leipääkin.
Minun on aivan pakko saada itseni kuriin. Isoimmatkin t-paitani eivät piilota kasvavaa mahaani enään ja parhaimmat farkkuni puristavat vyötäröltä. Itsetuntokin on ihan nollassa sen vuoksi.
Äitikin jo huomautti asiasta, ja se satuttti tosi paljon. Kyllä tiedän että jos saisin vaikka kuutisen kiloa painoa pois niin hiihtovauhtikin parantuisi, Se vain hankaloittaa asiaa kun syön silloin kun on tylsää tai paha olla.

Voisin kyllä aloittaa taas syömisten ylöspanemisen, ja hankkia itselleni puntarin ja mittanauhan. Järkevintä olisi jos saisin vaikka sen kuusi kiloa pois 8 viikossa.. se tekisi noin 0.75 kiloa per viikko. Ei sen pitäisi olla niin vaikeaa kunhan vain pystyn pitämään tunnesyömiseni kurissa.