Pitäisi olla kai iloisempi asiasta mutten pysty olemaan.. En ole jutellut hänen kanssaan taaskaan kolmeen päivään kunnolla. Tänä päivänä hän sanoi mesessä että hänellä on kotosalla vähän ongelmia joten hänellä ei huvita puhua kenenkään kanssa.. Ymmärrän kyllä häntä mutta samalla minua kismittää että miksi hän ei ole viitsinyt soittaa mulle takaisin muina päivinä... Noh toivottavasti pystyn juttelemaan hänen kanssaan huomenna. Oikeastaan meidän on pakko sillä meidän pitää käydä läpi milloin hän on junalla perillä yms yms.
Mitä jos hän ei haluaisi oikeasti edes tulla? Tämä ajatus on pyörinyt päässäni todella usein nykyään.. Ehkä tämä on nyt kohtalon ivaa sekä rangaistus mulle siitä mitä itse olen tehnyt.
Tää biisi on soinut nyt päässäni aivan liian monesti.. Välissä nuo sanat tuntuvat niin sopivilta vaikka en haluaisi sanoa niin.. Pelkään sen tapahtuvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti